Uudenvuodenlupausten ABC

14.01.2023

Teitkö sinä tälle vuodelle uudenvuodenlupauksia? Oletko onnistunut pitämään ne? Jos olet, niin hienoa. Jos taas et, niin älä suotta lannistu. Fakta nimittäin on, että suurin osa uudenvuodenlupauksista epäonnistuu. Brittiläinen Richard Wiseman tutki aikoinaan uudenvuodenlupauksia, jokseenkin koomisin lopputuloksin. Tutkittavista 52 prosenttia oli täysin varmoja onnistumisestaan. Lopputulos – 88 prosenttia epäonnistui. En voi pitää lupausta puolestasi, mutta voin antaa muutaman vinkin, joiden avulla vältät päätymästä tähän surullisen suureen enemmistöön, ja onnistut tavoitteessasi.

Olen kuullut monien muotoilevan ”lupauksensa” hassulla tavalla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa tupakoinnin lopettaminen. ”Pitäisi varmaan lopettaa tupakointi” ei teknisesti ole lupaus. Se ei oikeastaan ole edes tavoite, etkä sinä ole siinä subjekti, eli tekijä. Modaaliverbiä muuttamalla lause, ja siten sen merkitys ja voima voivat muuttua merkittävästi. ”Haluan lopettaa tupakoinnin” lähtee jo sinusta itsestäsi, ja ”aion lopettaa tupakoinnin” on jo lähellä lupausta. ”Voisin koittaa lopettaa tupakoinnin” antaa mahdollisuuden epäonnistumiselle, joten mitä luulet, että tapahtuu ensimmäisen houkutuksen koittaessa? Niinpä. Tavoitteen voi asettaa monella tavalla, joten mieti tarkkaan, miten haluat sen tehdä, ja kirjoita se sitten vaikka jääkaappisi oveen.

Sanokaa vain sinisilmäiseksi, mutta minä uskon siihen, että ihmisellä on luontainen pyrkimys hyvään. Siten uskon, että myös sinulla on ei-toivotun toimintasi takana positiivinen aie. Jos siis haluat lopettaa jonkin toiminnan, kuten tupakoinnin, mieti, mikä siinä on ollut sinulle positiivista? Kenties sitä on ollut sosiaalisten kontaktien löytäminen tai stressin lievittäminen. Nyt muuttaessasi tapojasi, pyri hakemaan tuo sama positiivinen aspekti jostain muualta. Jos jätät jotain pois, mieti, mitä haluat tehdä sen sijaan?

Jos haluat muuttaa käyttäytymistäsi, sinun pitää olla valmis uskomaan uusia asioita itsestäsi. Tämä onnistuu mieltämällä tavoite pelkän tekemisen sijaan osaksi tulevaa identiteettiäsi. Älä siis tyydy vain miettimään, että ”lopetat tupakoinnin”, vaan ota tavoitteeksi tulla ”ihmiseksi, joka ei polta”. Näin myös tiedostamaton mielesi alkaa tehdä valintoja tavoitteesi eteen.

Sinua on ehkä jo alkanut ärsyttämään se, miten helpolta saan muutoksen kuulostamaan, mutta usko pois, tiedän kyllä, miten haastavaa se voi olla. Tahdonvoimalla selviää alkuun, mutta ensiaskeleiden jälkeen aivomme hamuavat vanhojen tuttujen rutiinien äärelle. Haasteisiin voi varautua niinkin yksinkertaisesti kuin sulkemalla silmät ja tekemällä aikamatkan tulevaisuuteen. Voit nähdä hoveroivan kuvan itsestäsi jonkin ajan kuluttua haastavassa tilanteessa, ja tarkkailla sitä ulkopuolelta. Kelaa siihen kohtaan, kun on aika tehdä valinta, ja pysähdy siihen hetkeksi. Miltä tulevaisuuden sinästä tuntuu tuossa tilanteessa? Miten reagoit? Miten selvität tilanteen? Miten teet tavoitteesi ja arvojesi mukaisen päätöksen? Kun avaat silmät ja palaat takaisin nykyhetkeen, voit jatkaa arkea itsevarmana siitä, että selätät tulevat haasteet. Olethan tehnyt niin jo kerran – mielessäsi.

Vaikka monet tekevätkin lupauksia itselleen juuri vuoden vaihteessa, on mikä tahansa päivä hyvä päivä kehittää itseään ja asettaa tavoitteita. Sinun pitää vain uskoa uusia asioita itsestäsi. Kuten Henry Ford aikoinaan totesi: ”Uskoit sitten pystyväsi siihen tai et, olet oikeassa.”