Aikaisempina kertoina minulla ei ole ollut haasteita keksiä aiheita kirjoituksilleni. Ideoita on pursunnut kuin valkoposkihanhia puistoissa, mutta tällä kertaa en tahtonut keksiä aihetta. Siispä ajattelin kirjoittaa juuri siitä. Mitä sitten, kun tekeminen ei sujukaan kuin rasvattu, ja motivaatiota saa etsiä kissojen ja koirien kanssa? Pitäisikö vain suosiolla luovuttaa ja heittäytyä Netflix-maratonien vietäväksi?
Länsimaissa moni asia nähdään lineaarisena. Kun joku asia päättyy, niin se päättyy. Elämä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Kun projektin deadline koittaa, niin aikaa ei enää heru. Kun paitaan tulee nuppineulan pään kokoinen reikä, se käytetään korkeintaan autonpesurättinä, ja heitetään sen jälkeen juhannuskokkoon. Toisissa kulttuureissa elämä, aika, ja monet muutkin asiat nähdään enemmänkin syklisinä. Kun jokin asia tulee päätökseen, tai se ei palvele enää sille sopivalla tavalla, se uudelleensyntyy, uudistuu, aloittaa alusta tai ainakin alkaa ilmetä uudella tavalla. Ottamatta kantaa siihen, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, tai että uskaltaako myöhästynyttä projektia perustella pomolle sillä, että ”aika voidaan nähdä myös syklisenä”, ainakin itse uskon, että jaksamisemme ja motivaatiomme eri asioita kohtaan kulkevat jossain määrin sykleissä, eikä se ole heikkoutta tai laiskuutta, vaan osa luontoamme.
Itselläni vuosi 2021, ja vielä tämän vuoden ensimmäinen puoliskokin olivat ainakin jälkikäteen tarkasteltuna melko hullua aikaa. Paahdoin pitkää päivää samanaikaisesti yrittäjänä ja korkeakouluopiskelijana, ja vielä kehitin yritystoimintaani isolla liekillä. Tämä oli äärimmäisen opettavaa, ja toi ympärilleni upeita ihmisiä, mutta myös ajoi minut jonkinlaiseen kuplaan. Tämän vuoden alussa ehdin ryhtyä kuntosaliyrittäjäksi, ostaa asunnon, mennä naimisiin, myydä oman osuuteni juuri ostamastani kuntosalista, ja valmistua kandiksi. Tämän kaiken jälkeen päätin antaa itselleni luvan löysätä tahtia – en sen takia, että olisin ollut burnoutin partaalla, vaan siksi, että tiesin, että oli sen aika. Tiesin, että metsän näkee puilta vain, jos astuu välillä metsän ulkopuolelle. Nyky-yhteiskunnassa moni voisi tuntea huonoa omatuntoa tahdin hidastamisesta silloin, kun rauta on kuumaa, mutta minulta se oli tietoinen valinta.
Jos sinusta siis tuntuu, että motivaatiosi jotakin asiaa kohtaan on ollut viime aikoina laskusuhdanteessa, suosittelen antamaan asialle aikaa ja tarkastelemaan sitä isommassa kuvassa sen sijaan, että alat heti soimata itseäsi. Uusien asioiden saavuttaminen vaatii usein, että uskallamme päästää irti jostain vanhasta – esineestä, uskomuksesta, tai jopa ihmissuhteesta tai työpaikasta. Tällöin syklisyys voi toteutua, ja uusia asioita tulla tilalle. Kuten kaikessa etenemisessä, pitää jalka tai käsi irrottaa nykyiseltä askelmalta, jotta voi siirtyä seuraavalle. Kun uskallamme päästää irti asioista, voimme tehdä tilaa elämän tärkeimmille asioille, jotka eivät useinkaan edes ole ”asioita”.
Kadonnut motivaatio on usein seurausta siitä, että pienessä ihmispäässä pyörii liian monta asiaa, eikä energia, ja siten motivaatio enää riitä kyseiseen asiaan. Jos taas energiaa olisi, mutta motivaatio ei vain syty, on ehkä aiheellista kysyä, miksi se ei syty. Jos motivaatio asiaan ei syty sisäisesti, voi ehkä olla aika asettaa kyseinen asia irtipäästettävien listalle.
Rauhallista syksyä kaikki Ulviksen lukijat. Uskaltakaa kurkistaa oravanpyörän ulkopuolelle, ja heittäytyä elämänpyörään.