”Tiedän vain sen, etten tiedä.” Näin pohti Sokrates jo lähes 2 500 vuotta sitten, tai ainakin hänelle on annettu glooria tästä tunnetusta paradoksaalisesta lausahduksesta. Joku voisi kysyä, mitä ihmiset edes kuvittelivat tietävänsä tuohon aikaan, kun esimerkiksi sähköä tai edes paperia ei ollut vielä keksitty? Selväähän se on, että nykypäivänä tiedämme paljon enemmän. Vai tiedämmekö sittenkään? Olemmeko ollenkaan sen tietoisempia maailmasta, saati itsestämme, vai onko tämä ajatus vain tieteen ja sen saavutusten aikaansaamaa kuplaa?
Ihmisaivot ovat kompleksinen kokonaisuus, josta ymmärrämme ehkä vähemmän kuin luulemmekaan. Descartesin aikaan ajateltiin, että aivoissamme on hydraulisia pumppuja, jotka pumppaavat tietoa eteenpäin. Teollisella aikakaudella vallitseva käsitys taas oli, että aivoissamme pyörivät rattaat. Nykypäivänä puhumme muistista, sekä muistiin painamisesta ja palauttamisesta. Nämä vertauskuvat tulevat kuitenkin modernin tietotekniikan maailmasta, ja siten herää kysymys, kuvaavatko ne aivoiksi kutsutun galaktisen järjestelmän toimintaa sen tarkemmin kuin pumput tai rattaatkaan. Tiedämmekö edelleenkään, mitä ja miten tiedämme?
Tämän tietämättömyyteni tunnustamisen jälkeen voi olla vaikeaa kirjoittaa mitään kovinkaan suurella auktoriteetilla, mutta yritän silti tuoda esille asioita aiheesta, josta minulla on, jos ei nyt tietoa, niin ainakin näkemyksiä – nimittäin hyvinvoinnista. Maailmassa on tapahtunut viimeisen muutaman vuoden aikana paljon – niin paljon, että moni on suorastaan ylikuormittunut kaikesta tiedosta ja uutisista, jotka tänä päivänä kantautuvat meille hetkessä jokaisesta maailmankolkasta. Informaatiotulva on jättänyt jälkensä ihmisiin. Maailma ei ole enää entisensä.
Mitä yhteistä on uutisilla, aikuisviihteellä ja Veikkauksen Kulta-Jaskalla? Vastaus on, että moni meistä on koukussa johonkin näistä. Uutiset voivat olla todellista huumetta, sillä ihminen janoaa tietoa. Lisäksi merkittävää on se, että jos tämä homo sapiens ei saa tyydytystä tiedonjanoonsa, alkaa hän usein vedellä aasinsiltoja ja uskotella itselleen tietävänsä vastauksia kysymyksiin, joihin tuskin kenelläkään on ratkaisua. ”Putin on mielisairas psykopaatti ja rokottamattomat vastuuttomia idiootteja.” Mielipiteitä saa olla, mutta toisinaan on hyvä muistuttaa itseään siitä, että kolikolla on aina kaksi puolta, ja monella asialla vielä useampikin.
Tammikuussa 2021 tein tietoisen päätöksen pitää taukoa uutisten lukemisesta, ja tuo tauko on kestänyt tähän päivään saakka. Tein tämän päätöksen suojellakseni itseäni liialta informaatiolta, sekä antaakseni tilaa ajattelulle ja tiedon prosessoinnille. Tiedän, raja itsensä suojelun ja todellisuuden pakoilun välillä on häilyvä. Tiedän myös, että on ironista, että sinäkin luet tätä kolumnia lehdestä, vaikka itse olen lopettanut niiden lukemisen. On kuitenkin syytä muistaa, ettei Sokrateskaan lukenut sanomalehtiä ja päivitellyt uutisfiidiä keskustelujensa välillä. Hän tyytyi elämään tietämättömänä siitä, mitä toisella puolen, hänen tietonsa mukaan vielä litteää maailmaa, oikein tapahtui.
Uutispaastoani oli kulunut noin kuukauden verran, kun astelin kylmänä helmikuisena aamuna parvekkeelleni siemailemaan kahvia. Auringonnousua katsellessani mieleeni tuli kysymys lukion filosofiantunnilta: ”Voinko tietää, että aurinko nousee huomenna?” Totesin hiljaa päässäni, että enpä taida tietää, mutta ei minun tarvitsekaan. Siitä asti mieleni on ollut levollisempi.