Löydä oma heimosi

27.05.2021

Onko sinullakin joskus iso kynnys lähteä lenkille, kuntosalille tai muuhun liikuntaharrastukseen? Minulla ainakin on; etenkin, jos olen lähdössä yksin. "Ei kukaan saa tietää, jos vaan jään kotiin." Kuulostaako tutulta? Joskus voi olla itselleen armollinen, mutta usein sitä kaipaisi pientä boostia. Jotain, mikä kannustaisi liikkumaan, vaikka energiatasot eivät oikein olisikaan korkealla.

Aloitin crossfitin jo lähes seitsemän vuotta sitten, ja jäin lajiin koukkuun saman tien. Laji oli monipuolinen ja kaikin puolin mielestäni siisti, mutta ehkä vielä yksi piirre siinä koukutti minut kaikista vahvimmin. Se piirre, oli yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys on olennainen osa lajia, ja oli aina kiva mennä treenaamaan, kun kaikki tekivät yhdessä saman treenin (toki jokaisen tasoon skaalattuna) ja olivat yhtä isoa perhettä. Menin salille aina yksin, mutta en lähes koskaan ollut siellä yksin. Sama pätee crossfit-harrastukseeni yhä tänä päivänä.

Crossfit-salia en juuri nyt ole perustamassa, mutta haluan silti auttaa ihmisiä löytämään oman heimonsa: yhteisöllisen porukan ja paikan, johon on helppo tulla, vaikka lähtö kotoa ei olisikaan helppo. Aloitan nimittäin ilmaiset ulkotreenit Porissa ja Ulvilassa 17.6.2021. Treenit pidetään joka torstain seitsemän viikon ajan. Lisää tietoa saat klikkaamalla tästä.

Niin liikunnassa, hyvinvoinnissa kuin yleisestikin elämässä, oikeanlainen heimo vie sinua eteenpäin. On tärkeää ympäröidä itsensä oikeilla ihmisillä, etenkin, jos tavoittelee kasvua tai muutosta. Liikunnan parissa muut ihmiset kannustavat jo pelkällä läsnäolollaan venymään parempiin suorituksiin, ja yhdessä tekeminen myös tutkitusti tekee hyvää mielialalle! Lisää aiheesta voit lukea aiemmasta blogikirjoituksestani Miten löytää liikunnan ilo?

Loppuun haluan vielä muistuttaa, että heimo voi varsin hyvin olla myös kaksi henkilöä. Et siis välttämättä tarvitse ympärillesi isoa laumaa ihmisiä, vaan jo yksi treenikaveri voi olla se, joka saa sinut liikkeelle, kun lähtö muuten jäisi tekemättä. Tämä treenikaveri voi olla esimerkiksi puoliso, ystävä, naapuri, tai vaikkapa personal trainer ;)

Toivotan sinulle tsemppiä treeneihin ja rohkeutta lähteä etsimään omaa heimoasi! Mikäli kiinnostuit pt-palveluistani ja/tai ulkotreeneistä, älä pelkää olla yhteydessä minuun :)

Toivottavasti näemme treenien merkeissä!