Kevät on vilkasta aikaa kesätyöhakujen suhteen, ja tänä vuonna myös allekirjoittanut on päässyt pitkästä aikaa maistamaan tuota maailmaa etsiessäni ”oman alan” töitä. Erääseen työhaastatteluun halusin valmistautua kunnolla, ja googletin ”yleisimmät työhaastattelukysymykset”. Löysin, mitä odotinkin: Minkälainen on unelmiesi työpaikka? Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? Mitkä ovat suurimmat vahvuutesi? Entä heikkoutesi? Hyviä kysymyksiä kaikki, ja ne taatusti kertovat hakijasta paljon. Kuitenkin yksi kysymys toistui ylitse muiden, ja uskaltaisin väittää, että suurin osa työhaastatteluista alkaa tällä kysymyksellä, tai ainakin sisältää sen: Kertoisitko itsestäsi?
Kaikista syvällisistä, menneeseen ja tulevaan elämään peilaavista kysymyksistä kyseinen osoittautui minulle kaikista vaikeimmaksi. Itsestään kertominen ei sinänsä ole vaikeaa, mutta (vinkkinä kaikille työnhakijoille) kysymyksessä piilee myös toinen syvempi kysymys: Kuka minä oikein olen? Voi olla, että vain ylianalysoin kysymystä, ja suurin osa työnhakijoista haluaisi vain tietää, mitä harrastan, ja keitä perheeseeni kuuluu, mutta minut tämä kysymys johdatteli pitkälle itsetutkiskelun polulle.
Eräs tarina kertoo rabbista nimeltä Akiva, joka oli eräänä iltana, ajanlaskumme alkumetreillä, eksynyt reitiltään roomalaisen linnoituksen juurelle. Linnoitusta vartioinut mies oli huutanut rabbille: ”Kuka olet, ja mitä teet täällä?” Rabbi oli ihmetellyt, ja kysynyt vartijalta: ”Paljonko sinulle maksetaan tuosta työstä?” Vartija oli vastannut, että kaksi drakmaa viikossa. (Yksi drakma vastaa noin päivän palkkaa.) Rabbi oli huutanut vastaukseksi: ”Maksan sinulle kaksinkertaisesti, jos tulet seisomaan taloni ulkopuolelle, ja kysyt minulta nuo kaksi kysymystä joka aamu.”
Kuka siis olen, ja mitä teen täällä? Nuo ovat hyviä kysymyksiä, ja niitä ehkä sietääkin miettiä, miksei vaikka joka aamu. Mitä sinä vastaat, kun joku pyytää sinua kertomaan itsestäsi? Moni alkaa kertoa työstään, ja etenkin ylemmässä asemassa ollessaan mainitsee luultavasti tittelinsäkin. Yksi on laitoshuoltaja, toinen vääpeli. Kolmas on myyntipäällikkö ja neljäs head of talent acquisition and recruiting. Minua kuitenkin alkoi mietityttämään, paljonko nämä tittelit kertovat siitä, keitä pohjimmiltamme olemme. Se, miten määrittelet itsesi, kertoo paljon siitä, mitä asioita arvotat elämässä. Monen pitkän ja imartelevan ammattinimikkeen takana on äiti tai isä, sisko tai veli, poika tai tytär, ystävä, pipolätkäjoukkueen kapteeni tai se tyyppi, joka aina hymyilee kerrostalon rappukäytävässä ja toivottaa hyvää huomenta. Nämä tittelit eivät välttämättä ole yhtä CV-seksikkäitä, mutta ne voivat olla osa henkilön minuutta yhtä lailla, jopa enemmän.
Työnantajasi, läheisesi ja ympärilläsi olevat ihmiset voivat määritellä sinut miten haluavat, mutta tärkeintä on se, miten itse määrittelet itsesi. Ai miten minä määrittelisin itseni? Se prosessi on vielä kesken, joten ehkä tyydyn tulevissa työhaastatteluissa vain kertomaan harrastuksistani, perheestäni, ja muista perusjutuista.
Loppukevennyksenä haluaisin jakaa pari persoonallisuustestin minulle laskemaa mahdollista heikkoutta, jotka ovat: ”Voi vaikuttaa epäjohdonmukaiselta tai mielipiteiden vakaus voi vaikuttaa puuttuvan.” ja ”Saattaa käsitellä emotionaalisia ongelmia ylitsevuotavan älyllisellä tavalla.” Ehkä tämä kirjoitus on oiva osoitus näistä piirteistäni.