Kasvun asenne

20.09.2021

Tuntuuko sinusta, että toiset ihmiset vain ovat luonnostaan hyviä jossain, eikä heidän tarvitse edes nähdä vaivaa sen eteen? Toiset oppivat jo koulussa asiat muita paremmin, toiset menestyvät jo lapsena kaikissa mahdollisissa urheiluharrastuksissa, toisille ihmisten johtaminen vaikuttaa tulevan täysin luonnostaan, ja toisten parisuhde vaikuttaa olevan pelkkää romantiikkaa ja ruusuilla tanssimista.

Carol Dweckin Mindset käsittelee menestymisen psykologiaa. Se vertailee keskenään kahta lähestymistapaa menestykseen: muuttumattomuuden asennetta, sekä kasvun asennetta. Lyhykäisyydessään muuttumattomuuden asenne tarkoittaa, että ihminen uskoo menestyksen olevan pitkälti peräisin lahjakkuudesta, ja uskoo monien olosuhteiden olevan muuttumattomia, ja menestyksemme siten melko ennalta määrättyä. Kasvun asenteen omaksunut henkilö puolestaan uskoo, että menestyksen takana on määrätietoinen ja kova työ. Perimämme puolesta olemme kyllä erilaisia, mutta se ei yksin määritä menestymistämme elämässä.

Kuuntelin kirjan alunperin äänikirjana, ja saatuani kirjan Viisas elämä -kustantamon kirjalähettiläänä, palailin vielä sen parhaisiin kohtiin. Kirja oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen, ja lisäksi sen sanoma oli mielestäni todella lohduttava: Jokainen meistä voi kehittyä ja menestyä, siihen vain vaaditaan määrätietoista työtä. Itse johtamisen opiskelijana, valmentajana ja asiasta kiinostuneena tämä kirja antoi minulle huikean paljon. Oli hauska lukea menestyneistä urheilijoista, ja golfin harrastajana oli hauska huomata, miten paljon kirjassa viitattiin menestyneisiin golfin pelaajiin. Golf on lajina ehkä noin 90% korvien välissä, ja siinä asennoitumisella on valtava merkitys. Golfin ja yleisesti urheilun parissa puhutaan usein luonnonlahjakkuuksista, mutta viimeistään tämä kirja sai minut kyseenalaistamaan sen, onko tuollaisia luonnonlahjakkuuksia oikeasti olemassakaan. Toki perimämme asettaa tiettyjä raameja. Harva 160cm pitkä mies edes ajattelee ryhtyvänsä koripalloilijaksi, mutta kovalla työllä sekin olisi mahdollista. Monesti kuitenkin ohjaudumme niiden lajien pariin, joihin kehonrakenteemme parhaiten sopii.

Kasvun asenteen omaksuneet johtajat ovat usein menetyneimpiä. Yhä tänä päivänä yritysten johtoportaista löytyy muuttumattomuuden asenteen omaksuneita johtajia, mikä näkyy monin tavoin esimerkiksi suhtautumisessa työntekijöitä kohtaan. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa kasvun asenteen merkitys myös liike-elämässä tulee korostumaan. Muuttumattomuuden asenteen omaksuneet ovat tiettyjen ennakkoluulojen rajoittamia, kun taas kasvun asenteen omaksuneet johtajat voivat löytää uusia tapoja toteuttaa asioita sekä vapauttaa yhä useampien työntekijöiden potentiaalin. Myös neuvottelutaito on sellainen taito, joka sekä omasta että kirjoittajan mielestä on enemmän opittu kuin luontainen taito, ja kasvun asenne vaikuttaa myös tähän.

Mielenkiintoista kirjassa oli myös osio, jossa kirjoittaja kertoi asenteiden merkityksestä parisuhteessa. Olen itse nuoresta iästäni huolimatta elänyt jo pitkään samassa parisuhteessa, enkä itsekään usko, että se olisi ollut mahdollista muuttumattomuuden asenteella. On vaikea selittää lyhyesti kasvun asenteen merkitystä parisuhteessa, mutta tärkeintä on mielestäni ymmärtää se, että pitkä parisuhde on ikään kuin yhdessä kasvamista. Muuttumattomuuden asenne voi aiheuttaa suhteen näivettymisen ensihuuman jälkeen. Kun suhteessa pitää siirtyä elämään arkea yhdessä, pitää molempien osapuolten kasvaa henkisesti ja olla valmiita oppimaan uutta.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille johtajille, valmentajille, urheilijoille, yrittäjille, vanhemmille sekä niille, jotka haluavat kehittää parisuhdettaan. Lisäksi suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa menestyminen, ja jotka haluavat saavuttaa elämässään jotain suurta!