Olen elänyt koko tähänastisen elämäni taloudellisesti hyvissä olosuhteissa. En ole rikkaasta perheestä, mutta minulla ja perheelläni on aina ollut hyvä taloudellinen tilanne, eikä minun ole koskaan tarvinnut murehtia, etteikö minulla olisi rahaa maksaa laskuja tai kauppaostoksia. Olen myös aina ollut melko tarkka raha-asioissa, minkä ansioista olen saanut jo ensimmäisistä viikkorahoistani lähtien säästettyä rahaa tulevaisuuden varalle. Käytännössä olen siis jo vuosikaudet pystynyt elämään taloudellisesti turvallisesti, ja jopa hieman törsäilemään silloin tällöin. Hamstraaja, tai edes materialisti en koe koskaan olleeni, mutta vuosien varrella on tullut ostettua kaikenlaista: erilaisia musiikkitarvikkeita, lisävarusteita autoon, viihde-elektroniikkaa, ynnä muuta.
Koska taloudellinen tilanteeni on ollut hyvä, en ole nähnyt mitään syytä olla kuluttamatta varoja erilaisiin viihdykkeisiin. Jos olen halunnut jotakin, niin miksi en olisi ostanut sitä, jos minulla kerran on ollut siihen hyvin varaa? Siitähän myös tunnistaa menestyneen ihmisen: menestyneellä on varaa ostaa hienoa elektroniikkaa, hieno auto ja ties mitä muuta. Menestys on kiehtonut minua jo pitkään, ja haluan edelleen saavuttaa elämässäni jotain suurta, menestyä. Käsitykseni menestyksestä on kuitenkin muistuttanut paljon länsimaista kuvaa menestyksestä: kuusinumeroiset vuositulot, uusi omakotitalo ja katumaasturi. Olen ajatellut, että sitten kun minulla on tuo kaikki, voin olla onnellinen.
Viime vuonna 2020 törmäsin käsitteeseen minimalismi, ja jostain syystä se herätti kiinnostukseni. Aikaisemmin olin tutustunut kiitollisuuden harjoittamiseen sekä tietoiseen läsnäoloon eli mindfulnessiin, ja nämä varmasti vaikuttivat siihen, miksi kiinnostukseni minimalismia kohtaan heräsi niin nopeasti. Näistä huolimatta, en vielä tuolloin oikeasti ymmärtänyt, mitä minimalismi oikeastaan oli. En nähnyt mitään syytä luopua tavaroista, jotka olin ostanut rahalla, jonka olin (ainakin suurimmaksi osin) työnteolla ansainnut. Silloinhan tuo työ menisi hukkaan! Vaikka en tarvitsisikaan enää vanhaa pelikonsoliani tai Ray-Baneja vanhoilla vahvuuksilla, ne ainakin olisivat minulla merkkinä tuosta työstä, jonka olen tehnyt, ja vauraudesta, jonka olen saavuttanut. Miksi siis luopuisin tavarasta, kun sen voi säilöä varastoon?
Jokin minimalismin ideologiassa kuitenkin kiehtoi minua niin, että päätin alkaa karsimaan muutamia turhia tavaroitani pois. Myin joitain vaatteita, joita en ollut enää vuosiin käyttänyt, ja heitin työpisteeltäni roskiin kaikki turhat paperiniput ja kuivuneet kuulakärkikynät. Jostain kumman syystä tämä tuntui vapauttavalta. Työpisteeni ei ole juuri koskaan sekainen, mutta nyt se oli yksinkertaisempi kuin koskaan. Kaikella, mitä työpisteelläni vielä oli, oli tarkoitus. Tämä oli minusta paitsi äärimmäisen rauhoittavaa, se myös auttoi minua keskittymään opiskeluihin ja työntekoon paremmin. Huomioni ei enää harhaillut muissa ajatuksissa, vaan kykenin keskittymään huomattavasti paremmin tekemääni asiaan. On vaikeaa nähdä, miten kuivuneet kynät työpisteen laatikossa vaikuttivat keskittymiseeni, mutta jokin vaikutus niillä vain oli, ainakin minulle.
Kun näin, millaisen rauhan ja tyyneyden minimalistinen ympäristö sai minussa aikaan, päätin, että alan luopua tavaroistani enemmänkin. Ennen sitä, päätin kuitenkin tehdä sen, mitä varmasti jokainen tekisi tässä tilanteessa: laskin jokaisen omistamani tavaran ruutupaperille :D Laskuvirheet ovat mahdollisia, oikeastaan jopa todennäköisiä, mutta tammikuun 2021 lopulla laskin omistavani yhteensä 1608 tavaraa! (Tähän ei edes ole laskettu mukaan ruokaa tai muuta kulutustavaraa, kuten vessapaperia tms.) Tässä luvussa oli mukana myös jonkin verran minun ja puolisoni yhdessä omistamia tavaroita, mutta suurin osa oli kuitenkin omaa krääsääni. Huomasin omistavani esimerkiksi 85 paria sukkia, lähes sata CD:tä, DVD:tä ja pelikonsolitarviketta, sekä paljon muuta, mitä en rehellisyyden nimissä ikinä käyttänyt. Päätin pitää kolme kuukautta kirjaa siitä, miten montaa näistä tavaroista käyttäisin, ja tämän jälkeen hankkiutua eroon, jos en nyt kaikista, niin ainakin suuresta osasta turhia tavaroita. Idean tähän tempaukseen sain kuuluisien minimalistien Joshua Fields Millburnin ja Ryan Nicodemuksen "packing party"-haasteesta, jossa pakataan koko omaisuus muuttolaatikoihin, ja eletään kuukauden ajan tavarat muuttolaatikoissa. Näin näkee helposti sen, mitä oikeasti tarvitsee. Olen niin yllytyshullu, että olisin jopa mielelläni toteuttanut tämänkin haasteen. Avopuolisoni vain ei ollut samaa mieltä... :D
Jo kuluneiden kolmen kuukauden aikana aloin järjestelmällisesti luopua tavaroistani. Osan tavaroista myin, osan heitin kylmästi roskikseen, ja suuren osan lahjoitin SPR:n Konttiin, jolloin tein samalla hyvää, ja autoin apua tarvitsevia. Toivon todella, että lahjoitukseni ovat tuoneet apua jollekulle, jolla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin minulla. Myin muun muassa yhden kitaroistani, isomman kitaravahvistimeni, paljon muuta musiikkitarviketta, sekä viimeisenkin pelikonsolini kaikkine tarvikkeineen. Lahjoitin Konttiin kasapäin hyväkuntoisia vaatteita, joita en vain enää käyttänyt. Olisin varmasti voinut myydä niitä, mutta ajattelin, että sen sijaan, että näkisin niiden myymisessä ison vaivan, voisin vain viedä ne pois, ja tekisin samalla hyvää. Ihan hyvä diili mielestäni!
Kolme kuukautta tuli huhtikuun lopussa kuluneeksi, ja oli aika laskea tavarat uudelleen, ja tämän jälkeen katsoa, montaako niistä oikeasti käytin. Tarkennuksena vielä, että elin koko kolme kuukautta täysin normaalia elämää. En siis pyrkinyt elämään mahdollisimman vähällä tavaralla, mutta en myöskään tarkoituksella käyttänyt mitää tavaraa niin, että ne olisivat tulleet mukaan laskuihin. Melko iso osa tavarasta oli jo joutanut pois, sillä huhtikuun lopulla omistin enää 959 tavaraa. Vaikka luulin hankkiutuneeni eroon jo lähes kaikesta turhasta, oli joukossa edelleen paljon ylimääräistä, sillä olin laskujeni mukaan käyttänyt kolmen kuukauden aikana tavaroistani 552:ta! Tämä siis, vaikka olin elänyt elämää aivan kuten ennenkin kokonaiset kolme kuukautta! Tavaroiden käyttöaste alkuperäiseen tavaramäärääni nähden oli siis noin 34%, ja nykyiselläkin määrällä vain noin 58%. Voin vain kuvitella, kuinka vähällä olisin pärjännyt, mikäli olisin pakannut kaiken muuttolaatikoihin. Tuosta reilusta viidestäsadasta esineestä kun valtaosa koostui vieläpä sellaisista asioista kuten vaikkapa keittiövälineet ja astiat, joita periaatteessa ei tarvitsisi montaakaan, jos vain eläisi säästeliäästi. Vielä jäljellä olleista vaatteistanikin olin käyttänyt vain noin puolia, vaikka tammi-huhtikuu-akselille mahtui kaikenlaisia säitä aina paukkupakkasista shortsikeleihin.
Tavaroiden laskeminen saattaa kuulostaa typerältä, ja kieltämättä minulla olisi kyllä paljon muutakin to-do -listalla. Mielestäni kaikki tämä oli kuitenkin vaivan arvoista. Haaste avasi silmiäni, ja sai minut ymmärtämään uusia asioita. Nyt koen ymmärtäväni paremmin, mitä onnellisuus ja menestys oikeasti tarkoittavat. Niitä ei mitata materiassa, eikä sen paremmin rahassa. Opin myös huomaamaan, että kun omaisuutta on vähemmän, oppii olemaan yhä kiitollisempi niistä tarpeellisista esineistä, jotka omistaa.
Loppuun haluan vielä muistuttaa, ettei minimalismi ole vain tavaroiden laskemista ja niistä luopumista. Minimalismi ei ole kisa siitä, kenellä on vähiten tavaraa, ja kuka käyttää pisimpään samaa t-paitaa. Minimalismi ei ole kuviollisten tapettien maalaamista valkoiseksi ja elämistä yksin kuution muotoisessa yksiössä lemmikkikilpikonnan kanssa. Minimalismia voi harjoittaa kuka tahansa: perheellinen tai perheetön, työssä käyvä tai työtön, kerrostaloasuja tai omakotitaloasuja. Ei ole yhtä oikeaa tapaa harjoittaa minimalismia, eikä selkeää, tai edes häilyvää rajaa sille, kuka on minimalisti ja kuka ei. Minimalismi on ajattelutapa. Se on yksinkertaista elämistä. Se on vapautumista siitä länsimaisen yhteiskunnan meille tuputtamasta hedonismin oravanpyörästä, jonka mukaan ison palkkashekin tulee olla elämämme päätavoite, jonka jälkeen meillä on lupa olla onnellisia. Jokainen voi olla onnellinen tässä ja nyt, sillä omaisuudella, jonka nyt omistat.
Vapaus ei ole sitä, että on rikas, vaan sitä, että tajuaa olevansa vapaa ilman rikkautta.
Voisin kirjoittaa tästä aiheesta sivukaupalla, ja varmasti tulen vielä kirjoittamaankin! Jos kuitenkin haluat tietää aiheesta lisää, suosittelen tutustumaan jo mainitsemiini herroihin: Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus. Suosittelen myös katsomaan heidän huikean dokumenttinsa Minimalism Netflixistä.